Koti, mielekäs tekeminen ja tutut ihmiset luovat turvallisen pohjan arjelle. Kun tukea tarvitaan, se on lähellä. Tavana Virnassa Henna on rakentanut juuri itsensä näköistä elämää jo runsaan kahden vuoden ajan.
”Viisi tomaattia on jo tullut.”
Henna hymyilee puhuessaan ikkunalaudallaan kasvavista tomaateista. Kasvien hoitaminen on yksi niistä asioista, jotka tuovat iloa arkeen. Tomaatit, viherkasvit ja taulut seinällä kertovat kodista, joka näyttää asukkaaltaan.
Lappeenrannassa sijaitsevassa Virnassa asuu eri-ikäisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat tukea arkeen ja itsenäiseen elämään. Jokaisella on oma koti, mutta ohjaajat kulkevat rinnalla silloin, kun apua tarvitaan. Tuki rakentuu asiakkaan omista tavoitteista ja toiveista. Virna ei järjestä asiakkaille elämää, vaan tukee heitä elämään omaa elämäänsä.
Virnassa parasta ovat ihmiset ja se, että tulee ymmärretyksi.
”Ohjaajat ovat kivoja. Omaohjaaja ymmärtää minua, mutta kyllä kaikki ohjaajat minut tuntevat”, Henna kertoo.
Arki täyttyy mielekkäästä tekemisestä
Virnassa asiakkaita kannustetaan löytämään itselleen mielekästä tekemistä niin talon omista ryhmistä kuin niiden ulkopuoleltakin. Hennan päivät täyttyvät monipuolisista harrastuksista ja muusta mielekkäästä puuhasta.
Arkisin Henna käy työtoiminnassa Hopparissa, jossa päivään kuuluu esimerkiksi askartelua ja retkiä. Torstaisin hän suuntaa teatterikouluun, jossa on harrastanut jo kahden vuoden ajan. Näiden lisäksi hän osallistuu aktiivisesti Virnan ryhmiin ja käy mielellään kirjastossa.
Eläimet ovat lähellä Hennan sydäntä ja suurin haave olisi oma kissa. Lisäksi luonto vetää puoleensa lähes päivittäin. Kalastus on tärkeä harrastus ja kesäisin Henna suuntaa usein Kivisalmen pumppaamolle. Saaliinsa hän valmistaa mielellään itse.
Päivät omassa rytmissä
Hennan arjessa Virnan tuki näkyy ennen kaikkea siinä, että hän voi elää omannäköistä elämää. Arki rakentuu omien kiinnostuksen kohteiden, harrastusten ja valintojen ympärille, mutta tarvittaessa apu on aina lähellä.
Ikkunalaudalla tomaatit jatkavat kasvamistaan. Iltapäivällä on luvassa omaisten kesäjuhla, mutta sitä ennen Henna ehtii vielä käydä kirjastossa ja mukaan yhteiselle ruokailulle.



