Tämä on Roopen oma koti

Roopen opinnot olivat päättyneet, isoveli muutti toiseen kaupunkiin ja kotona pikkuveli jäi vielä vanhempien luo. Oli luonteva hetki pysähtyä pohtimaan, mitä seuraavaksi ja ennen kaikkea, millainen tulevaisuus olisi Roopelle paras.

Roope oli täynnä intoa. Oma koti oli hänelle tärkeä ajatus, erityisesti sen jälkeen, kun hän täytti 18 vuotta. Jännitys kulki innostuksen rinnalla, mutta halu itsenäistyä oli vahva. Äidille muutto herätti ennen kaikkea myönteisiä tunteita.

”Ajattelin, että Roope ansaitsee mahdollisuuden omaan kotiin ja itsenäistymiseen. Mitä aikaisemmassa vaiheessa se tapahtuu, sitä paremmat eväät se antaa tulevaan”, Roopen äiti pohtii.

Vaikka äiti oli luottavainen, tiedosti hän samalla, että muutos tulisi olemaan iso myös hänelle. Roopen kanssa eletty arki oli ollut intensiivistä ja nyt edessä oli uudenlainen elämäntilanne koko perheelle.

Etsinnässä turvallinen ja omannäköinen koti

Asumisratkaisua etsiessä tärkeimpiä asioita olivat turvallisuus, avun läheisyys ja se, että Roope saisi rakentaa kodistaan omannäköisensä.

”Kun minulle sanottiin, että tämä on nyt Roopen koti, tuntui se oikeastaan ihanalta. Jokaisella on oma avain omaan kotiinsa, eikä tämä ollut mikään laitos.”

Tavana Vallinojan uudet, hirsirakenteiset ja aistiystävälliset tilat tekivät vaikutuksen, samoin rauhallinen ympäristö ja metsä pihapiirissä. Myös sijainti tuntui sopivalta. Se oli riittävän lähellä kotia, mutta tarpeeksi kaukana, jotta oma elämä voisi rakentua itsenäisesti.

Ensimmäinen kosketus Vallinojaan

Roope ja hänen äitinsä pääsivät mukaan Vallinojan harjannostajaisiin. Se antoi mahdollisuuden nähdä tuleva koti jo ennen valmistumista ja valmistautua muuttoon rauhassa.

”Pääsimme tutustumaan asuntoihin ja jopa vaikuttamaan niihin. Se teki muutosta konkreettisemman ja turvallisemman tuntuisen”, äiti muistelee.

Tilojen lisäksi vaikutuksen teki tunnelma. Vastaanotto oli lämmin ja ihmisläheinen. Aistiystävällisyys ja hyvä akustiikka olivat merkityksellisiä tekijöitä Roopen hyvinvoinnin kannalta.

Muutto ja uuden alku

Muuttopäivän lähestyessä Roope pakkasi tavaroitaan määrätietoisesti. Huonekalut oli hankittu uutta kotia varten ja kaikki oli valmista. Ensimmäisen yön äiti vietti Roopen kanssa Vallinojalla, mutta sen jälkeen oli aika jäädä itsekseen omaan kotiin.

Äiti koki voivansa hyvillä mielin jättää lapsensa Vallinojalle ja oli varma, että arki kyllä rakentuu siellä Roopen näköiseksi. Yhteistyö henkilökunnan kanssa sujui luontevasti heti alusta lähtien.

Roope on Vallinojan ensimmäinen asukas. Vaikka talo oli aluksi hiljainen, oli olo siellä silti turvallinen. Luottamus henkilökunnan kanssa syntyi nopeasti ja erityisen tärkeää sen rakentumiselle oli Roopen omaohjaaja.

Talossa on mahdollisuus viettää aikaa yhdessä muiden kanssa ja Roope viihtyykin enimmäkseen yhteisissä tiloissa. Kesällä pihapiiri ja pihaan tuotu koripalloteline tarjoaa paljon mahdollisuuksia vapaa-ajan viettämiselle.

Arki, joka tukee itsenäistymistä

Vallinojalla Roope on itsenäistynyt valtavasti. Äiti kuvaa arkea osuvasti ympärivuorokautiseksi toimintaterapiaksi tarkoittaen, ettei se ei ole pakottavaa vaan ihminen ottaa vastuuta omasta elämästään ja löytää vahvuuksiaan tuen avulla. Tämä asumismuoto mahdollistaa myös sen, että koskaan ei tarvitse olla yksin ja silloin kun haluaa, saa olla yksin.

”Ohjaajilla on valtava ammattitaito. He osaavat vaatia sopivasti ja auttavat onnistumaan.”

Roope huolehtii aikatauluistaan, osallistuu kodin askareisiin ja haluaa tehdä asioita itse. Selkeät rutiinit, visuaaliset tuet, kuvat ja viittomat tuovat turvaa ja sujuvuutta arkeen.

Ikävä kuuluu silti vielä elämään. Tunteet saattavat olla joskus pinnalla, mutta Roope on oppinut luottamaan uusiin ihmisiin ja itseensä. Hän pystyy nukahtamaan yksin, olemaan omassa kodissaan ja ottamaan vastuuta.

Aktiivista elämää

Viikot Roope asuu Vallinojalla ja viikonloput hän viettää perheensä luona. Hän pitää tiivistä yhteyttä perheeseensä.

Roopen arki on hyvin aktiivista. Päivätoiminta rytmittää päiviä ja oma siivouspäivä kuuluu viikkoon. Koripallo on Roopelle erityisen tärkeä ja hän käy treeneissä kolme kertaa viikossa. Koripallo tarjoaa yhteisön, jonka jäsen hän on ollut pienestä asti. Sen kautta hän on saanut merkityksellisiä ihmissuhteita ja onnistumisen kokemuksia.

”Koris on opettanut ryhmässä toimimista, voittamista ja häviämistä. Se on avartunut minullekin aivan uudella tavalla”, koripalloa itsekin pelannut äiti toteaa.

Koko perhettä koskettava prosessi

Äiti kuvaa itsenäistymistä prosessina, joka koskettaa koko perhettä.

”Erityislapset eivät irrota itse, ellei vanhempi uskalla irrottaa. Lopulta suhde lapseen ei etäänny vaan se muuttuu ja syvenee”, Roopen äiti kannustaa muita vanhempia.

Vaikka matka ei ole ollut helppo, kaikki vaiheet ovat olleet tarpeellisia. Palveluasuminen ei ole luopumista, vaan mahdollistamista.

”On syynsä, miksi tällaisia asumisyksiköitä rakennetaan. Ne mahdollistavat sellaista, mitä koti ei yksin pysty tarjoamaan. Kun tiedän, että Roope on siellä missä hänen on hyvä olla, se vapauttaa tilaa meille kaikille ja antaa mielenrauhaa.”