Tavanan palvelupäälliköiden tiimi vahvistui nelihenkiseksi.
Marita Siipola (sair.hoit. YAMK) on aloittanut Tavanassa palvelupäällikkönä 5.3.2026. Siipolalla on vankkaa kokemusta esihenkilötyöstä, yksiköiden johtamisesta sekä palveluiden kehittämisestä.
Hän siirtyi Tavanaan Helsingin kaupungilta ja on aiemmin työskennellyt pitkään Attendolla asumispalveluiden ja ikäihmisten palveluiden johtamisen parissa. Tavana on laajentamassa toimintaansa ikähmisten palveluihin ja ensimmäinen ikäihmisten yhteisöllisen asumisen yksikkö avautuu Lahdessa syksyllä 2026.
”Sujuva arki yksiköissä sekä hyvä yhteistyö ovat minulle tärkeitä asioita. Uskon siihen, että hyvä kohtaaminen niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin kanssa on laadukkaan palvelun perusta”, Siipola sanoo.
”Odotan innolla sitä, että pääsemme yhdessä kehittämään palveluja ja rakentamaan hyvää arkea asiakkaille.”




